Jätkäsaareen tulossa iso jytky?

Hotelli Tornin 80-vuotisjuhlavuonna on ollut osuvaa, että keskustelu korkeasta rakentamisesta on vellonut vaihteeksi pääkaupungissa astetta lämpimämpänä. Jotain asian ajankohtaisuudesta kertoo, että myös metropolin valtamedia kommentoi aihetta pääkirjoituksessaan 8.12. Ja syystäkin: Helsingissä on tällä hetkellä vireillä noin 50 yli 16-kerroksisen rakennuksen suunnitteluhanketta! Tosin yksikään niistä ei ole täydellä varmuudella toteutumassa.

Keski-Pasilan suhteen periaatepäätös tornitalojen rakentamisesta – samoin ainakin hiljainen kansalaishyväksyntä – on jo olemassa, ja myös kaupungin kaavoituskatsauksissa on jo vuosikaudet esitelty italialaisen Cino Zuccin arkkitehtitoimiston suunnittelemaa virtaviivaista tornitalorypästä Pasilan aseman eteläpuolelle.

Täysin yllättäen tähän keskusteluun tupsahti marraskuussa (HS 25.11.) myös rakenteilla oleva Jätkäsaaren alue, joka sijaitsee olennaisesti lähempänä kantakaupunkia kuin aiemmin keskustelun alla olleet alueet (esim. juuri Keski-Pasila ja Kalasatama). Täsmälleen samoihin aikoihin (24.11.) Kaupunkisuunnitteluvirasto (KSV) lisäsi keitokseen omat mausteensa julkistamalla selvityksen korkean rakentamisen periaatteista, joista keskeisin on jakaa Helsinki korkean rakentamisen suhteen vyöhykkeisiin A, B, Ba ja C. Vyöhyke A kattaa kantakaupungin ja on tornitalovapaa; Vyöhyke B kattaa mm. Jätkäsaaren, Keski-Pasilan ja Kalasataman ja sillä korkea rakentaminen on mahdollista kaupunkikuvan sen salliessa; C kattaa pääosan Helsingin alueesta, jolle tehdään yleissuunnitelma korkean rakentamisen suhteen. Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta käsitteli selvitystä kokouksessaan 29.11., mutta jätti asian pöydälle. Päätösehdotuksessa tosin todettaan, että lautakunta päättänee hyväksyä selvityksen keskeiset suositukset.

Tässä kirjoituksessa ei puututa korkeaan rakentamiseen laajemmin (aiheesta kiinnostuneet voivat tutkia dokumentteja oheisista linkeistä), vaan keskitytään tornitalosopan kuumimpaan perunaan, Jätkäsaaren hotellihankkeeseen. Kyseessä on norjalaisen kiinteistösijoittajan Arthur Burckhardin masinoima hanke. Jos nimi kuulostaa tutulta, on kysymyksessä tosiaankin sama herra, jonka Herzog & de Meuron -toimiston suunnittelema ”designhotelli” Katajanokalle torpattiin viime vuonna.

Harri Hautajärvi analysoi hanketta terävänäköiseen tapaansa HS:n alaviite-kirjoituksessaan 7.12. mm. kaupunkikuvallisesta näkökulmasta. KaupunkiRikastamo on Hautajärven kanssa pääosin samoilla linjoilla, ja siksi tässä on syytä nostaa esiin pari vähemmän keskusteltua seikkaa. Hesarin uutisoinnista nimittäin (25.11.) selviää, että Katajanokka-hankkeen kariuduttua Jätkäsaarta uuden hotellisuunnitelman sijaintipaikaksi oli Burchardtille ehdottanut KSV:n virastopäällikkö Tuomas Rajajärvi. Samalla Rajajärvi oli suositellut hankkeen suunnittelijaksi Aki Davidssonin toimistoa

Tämä on sanalla sanottuna merkillinen menettelytapa. Onko virastopäällikkö Rajajärvellä todellakin valtuudet jyvitellä kaupungin tontteja tällaisiin hankkeisiin? Ja vaikka olisikin, eikö kaupunkikuvallisesti tämän mittaluokan hankkeissa olisi aina syytä järjestää asianmukainen arkkitehtuurikilpailu (vaikka sitten vain kutsukilpailu), eikä hoitaa suunnittelupuolta tällä tavoin keittiön kautta? Aki Davidsson on toki meritoitunut arkkitehti, mutta tunnettu lähinnä peruskorjausosaamisestaan sekä Messukeskuksen laajennuksen ja Kampin maanalaisten osien – ja tietysti gekko-sisäänkäynnin – suunnittelusta. Pilvenpiirtäjäosaamista toimistolla ei ole ja se lienee spesialiteetti, joka Suomessa muutekin on vielä melko harvinainen. Ja sivumennen sanottuna, projektista julkaistujen kuvien perusteella, se ei nouse otsikoihin ainakaan arkkitehtonisen laatunsa turvin. Perussuomalaiseen provo-henkeen tekisi mieli nimetä suunnitelma ”Jätkäsaaren jytkyksi”, vaikkei rakennuksella Palace Kämp Groupin high class -hotellina mitään tekemistä perussuomalaisten, sen enempää kuin perus suomalaisten tai perus helsinkiläisten kanssa olekaan.

Arkkitehtonista laatua enemmän projektissa närästää silti toteutustapa: Rajajärvi osoittaa Burkhardtin hotellihankkeelle tontin keskustan välittömästä tuntumasta, Rajajärven johtama virasto valmistelee poikkeuskaavan rakennuskorkeuden lisäämiseksi tontille ja Rajajärvi suosittelee arkkitehdin tornitalosuunnitelman toteuttajaksi. Tämän ohella Rajajärven johtama virasto valmistelee selvityksen tornitalorakentamisen periaatteista poliitikoille, jossa Jätkäsaaren kohdalla kantakaupunkia kiertävä tornitalovapaa rengas (vyöhyke A) tekee mutkan. Julkisuudessa Rajajärvi pehmittää kansalaismielipidettä vakuuttelemalla, että ”Burkhardtin hotelli ei riko Helsingin silhuettia” ja että "korkea rakentaminen on ajan trendi ja senkin tulee saada sijansa kerrostuneessa kaupunkirakenteessa" (HS 25.11.) Voiko Helsinkiä todellakin suunnitella näin? Vaikuttaa siltä kuin Rajajärvi ajaisi kaupunkiinsa Grand Travaux -monumenttia kuten Francois Mitterand aikoinaan Pariisiin? On tietysti positiivista, että menettely on julkista, mutta kannattaisiko sittenkin harkita fallossymbolien sijaan esimerkiksi lasipyramidia Narinkkatorin keskelle?

Rest in pieces Makkaratalon rampit

-->

Viljo Revellin ja Heikki Castrénin 1958–67 suunnittelema City-Center, eli tuttavallisemmin Makkaratalo, on lukuisia kertoja äänestetty Helsingin rumimmaksi rakennukseksi ja kilpailee Aallon Enso Gutzeit -sokeripalan kanssa kaupungin kaikkien aikojen vihatuimman rakennuksen tittelistä. On varmasti totta, että Makkaratalon rakentaminen oli aikanaan virhearvio – ympäristörikos, joka ei vanhene koskaan, kuten Mikael Sundman kolossia aikoinaan luonnehti.

Makkarataloon kiteytyy 60-luvun tolkuton purkuvimma (jota osaltaan kiihdytti kaupungin politiikka myydä keskustan tonteille lisää rakennus-oikeuksia), piittaamattomuus olemassa olevia historiallisia kerrostumia kohtaan, höyrypäinen kasvuoptimismi sekä tolkuttomana rehottanut autoistuminen, jonka tieltä jalankulkijat ajettiin maan alle. Ydinkeskustan onneksi City-Center ei toteutunut koko aiotussa laajuudessaan, jolloin mammutti olisi kattanut yli puolet Soopelin korttelista, ja makkara olisi kiertynyt Keskuskadulta Aleksille Wanhan kulmaan saakka.

Aika kuitenkin kultaa myös ympäristörikokset, ja kun Makkaratalon saneerauksesta alettiin puhua 2003, älähtivät molemmat merkittävät suojeluviranomaiset, Helsingin kaupunginmuseo ja Museovirasto välittömästi ja vaativat makkaran sekä autoramppien säilyttämistä. Makkara ja rampit olivatkin merkittävä historiallinen muistomerkki 60-luvun tulevaisuususkosta ja Helsingin autoistumisesta. Makkara sai jäädä, rampit lähteä.

Ajatteli suojelukysymyksistä tai rakennushistoriallisten arvojen rajanvedoista (tästä ks. Marja-Leena Ikkalan artikkeli) niin tai näin, ja huolimatta siitä, että erityisesti Keskuskadulla Makkaratalon ympäristö oli jalankulkijalle hankala, täytyy silti myöntää, että nyt kun ydinkeskustan betonibrutalismin kukkeimmat yksilöt ovat työmaajättettä, keskusta on hitusen köyhempi. Erityisesti tämä korostuu, kun ramppien luoma kaupunkikuvallinen kiinnepiste Ateneumin kujan päässä – joka johdatti jalankulkuakselin edelleen Marmorikujan kautta Soopelin korttelin sisään – häviää. Vaikutelma vahvistuu, kun katsoo Spondan sivuilta kuvia Makkaratalon tulevasta puleeratusta liikearkkitehtuurifasadista: ostoskeskusparadigma jyrää 60-luvun jäyhän maskuliinisuuden. Lopputulos tuo mieleen huulipunatun Clint Eastwoodin.

Nyt kun Keskuskatu muuttuu koko pituudeltaan kävelykaduksi, olisi edes toisen rampin säilyttäminen ja jalostaminen kävelyrampiksi upeasti alleviivannut sitä, miten jalankulkijat hiljalleen valtaavat keskustaa takaisin autoilta.

Vuoden esteettinen teko -palkinto Meiju Niskalalle

Suomen Estetiikan Seuran tämänvuotinen valinta Vuoden esteettinen teko -palkinnon saajaksi on KaupunkiRikastamon kovasti fanittama esitystaiteilija, arjen löytöretkeilijä, kokemuksellisen kaupungin konsultti ja psykomaantieteilijä Meiju Niskala. Meijun tekemisiä on kommentoitu tämän blogin teksteissä ja KaupunkiRikastamo on hymynkare suupielessään seurannut Meijun projekteja jo pidemmän aikaa. Onnittelut Meijulle ja onnittelut myös Estetiikan seuran palkintoraadille loistavasta valinnasta!