Rest in pieces Makkaratalon rampit

-->

Viljo Revellin ja Heikki Castrénin 1958–67 suunnittelema City-Center, eli tuttavallisemmin Makkaratalo, on lukuisia kertoja äänestetty Helsingin rumimmaksi rakennukseksi ja kilpailee Aallon Enso Gutzeit -sokeripalan kanssa kaupungin kaikkien aikojen vihatuimman rakennuksen tittelistä. On varmasti totta, että Makkaratalon rakentaminen oli aikanaan virhearvio – ympäristörikos, joka ei vanhene koskaan, kuten Mikael Sundman kolossia aikoinaan luonnehti.

Makkarataloon kiteytyy 60-luvun tolkuton purkuvimma (jota osaltaan kiihdytti kaupungin politiikka myydä keskustan tonteille lisää rakennus-oikeuksia), piittaamattomuus olemassa olevia historiallisia kerrostumia kohtaan, höyrypäinen kasvuoptimismi sekä tolkuttomana rehottanut autoistuminen, jonka tieltä jalankulkijat ajettiin maan alle. Ydinkeskustan onneksi City-Center ei toteutunut koko aiotussa laajuudessaan, jolloin mammutti olisi kattanut yli puolet Soopelin korttelista, ja makkara olisi kiertynyt Keskuskadulta Aleksille Wanhan kulmaan saakka.

Aika kuitenkin kultaa myös ympäristörikokset, ja kun Makkaratalon saneerauksesta alettiin puhua 2003, älähtivät molemmat merkittävät suojeluviranomaiset, Helsingin kaupunginmuseo ja Museovirasto välittömästi ja vaativat makkaran sekä autoramppien säilyttämistä. Makkara ja rampit olivatkin merkittävä historiallinen muistomerkki 60-luvun tulevaisuususkosta ja Helsingin autoistumisesta. Makkara sai jäädä, rampit lähteä.

Ajatteli suojelukysymyksistä tai rakennushistoriallisten arvojen rajanvedoista (tästä ks. Marja-Leena Ikkalan artikkeli) niin tai näin, ja huolimatta siitä, että erityisesti Keskuskadulla Makkaratalon ympäristö oli jalankulkijalle hankala, täytyy silti myöntää, että nyt kun ydinkeskustan betonibrutalismin kukkeimmat yksilöt ovat työmaajättettä, keskusta on hitusen köyhempi. Erityisesti tämä korostuu, kun ramppien luoma kaupunkikuvallinen kiinnepiste Ateneumin kujan päässä – joka johdatti jalankulkuakselin edelleen Marmorikujan kautta Soopelin korttelin sisään – häviää. Vaikutelma vahvistuu, kun katsoo Spondan sivuilta kuvia Makkaratalon tulevasta puleeratusta liikearkkitehtuurifasadista: ostoskeskusparadigma jyrää 60-luvun jäyhän maskuliinisuuden. Lopputulos tuo mieleen huulipunatun Clint Eastwoodin.

Nyt kun Keskuskatu muuttuu koko pituudeltaan kävelykaduksi, olisi edes toisen rampin säilyttäminen ja jalostaminen kävelyrampiksi upeasti alleviivannut sitä, miten jalankulkijat hiljalleen valtaavat keskustaa takaisin autoilta.