Virkamiehiä on turha syyttää insinöörimäisyydestä, kun tavoitteet ovat vääriä

Samana päivänä, kun kahvila Tyynin kohtalo päätetään,
Hesperian puistoon kaartaa Behidj Djafer kiistellyllä
Tonibell-jäätelö-autollaan.Oikeusreissun jälkeen hän
kertoo selviävänsä nykyään parinkympin lupamaksulla.
Djaferin mukaan meininki on sama muissakin
Pohjoismaissa

Kaupungin poliittinen johto on nyt myöntänyt virheensä kahvila Tyynin, kahvila-auto Camionetten ja jäätelöauto Tonibellin lupien kieltämisessä. Yleisten töiden lautakunnan eiliset kannanotot ja Saurin päätökset ovat kuitenkin vain paikkailua. Ongelma ei ole virkamiesten insinöörimäisyydessä tai virastojen tehtävän jaon muutoksissa, joita on tarjottu syyksi kielteisiin päätöksiin. Ongelma on tavoitteissa. Jokinlainen utuinen aavistus siitä, että kaupungin pitäisi olla eläväinen, kyllä löytyy, mutta konkreettisesti ei ymmärretä, mistä tämä eläväisyys syntyy.

Eli: kaupunkikehityksen keskeisin tavoite tulisi olla rikkaus, syvällinen ja moniulotteinen monimuotoisuus. Jos tavoite olisi kirkas, Tyynin, Camionetten ja Tonibellin tapauksissa niiden toiminnan varmistaminen olisi ollut virastoille pikemminkin strategisia voittoja kuin hankalia tapauksia.

Hienoa rikkautta näissä kolmessa tapauksessa on ensinnäkin ideoiden ainutlaatuisuus: kaikki nämä kolme yritystä kokeilevat uusia palvelukonsepteja omalla riskillään tuoden tervetullutta vaihtelua keskustan yritysten ketjuuntumiselle. Toiseksi ne tuovat uusia sävyjä käsitykseen siitä, minkälaiset ihmiset kaupunkikeskustoja käyttävät (erityisesti kahvila Tyynin tyyli toi hienon kontrastin oopperan seudun tärkkikaulusmeininkiin).

Hallitsemattomuus ja terveysriskit eivät ole ainoastaa rikkauden hinta vaan suorastaan onnistumisen kriteerejä.