Menkää nimettömälle kadulle - Kaisa Salmi suunnittelemaan Finlandiapuisto

Kadunpätkä, jolla ei ole nimeä? Mitä, onko sellainen muka Helsingissä? Kyllä, ydinkeskustassa keskellä Esplanadia Mikonkadun ja Korkeavuorenkadun välissä. Pätkä on ajankohtainen, sillä se on Kaisa Salmen uusimman kaupunkitilaintervention, Piknik-Utopian, tapahtumapaikka. Kaisa Salmi muistetaan ennen muuta hurmaavista Eeden-teoksistaan, joissa hän valloitti mm. Eduskuntatalon portaat ja Rautatientorin kymmenillätuhansilla gerberoilla. Kukat jaettiin teos/tapahtuman lopuksi kaupunkilaisille.

Viime kesänä Salmi toteutti Kampin Narinkkatorille muovijätteestä Muovivyöry-installaation, ja uusin teos jatkaa samoilla ympäristötiedostavilla ja kulutuskriittisillä linjoilla. Piknik-Utopia on kannanotto yksityisautoilua ja yltiöpäistä kuluttamista vastaan. Vaikka säät eivät ehkä suosi piknikointia, kannattaa teokseen ehdottomasti tutustua paikan päällä. Teos on koettavissa vain tämän viikon ajan ja taitelija itsekin on lupautunut olemaan paikalla päivittäin tarjoilemassa kahvia.

KaupunkiRikastamon näkökulmasta Salmen teos on avaa hiilijalanjälki-pohdintojen lisäksi myös innostavan näkymän kaupunkiluonnon ymmärrykseen ja siten esimerkiksi puistosuunnitteluun. Salmen teos tuo näkyväksi, miten kaupunkitilassa rajanveto luonnollisen ja ihmisen luoman välillä hämärtyy. Vaikka Piknik-Utopia on kiistatta taideteos ja sikäli ihmisen luoma artefakti, on siinä käytetty myös ”luonnollisia” materiaaleja nurmikon muodossa. Toki nurmikkokin on rullakamaa (todennäköisesti jostain Rakennusviraston ”nurmikkotehtaasta”), mutta sitäpä ainakin kaupungin uusien puistojen nurmikot taitavat pääosin olla. Päähuomio puistosuunnitteluun liittyen Salmen teoksen kautta on se, että samaa ihmisen luomaa, manipuloitua maisemaa kaupungin puistotkin ovat, vaikkei tämä näyttäydykään niin räikeästi kuin Salmen Piknik-Utopiassa.

Kaupunkiluonto on siis tässä mielessä väistämättä luonnollisten ainesten ja ihmisen luoman sekoitus, hybridi. Kaupungin rikkauden ja puistosuunnittelun kannalta tämä on vapauttava huomio, sillä suunnittelussa voidaan luopua esimerkiksi luonnollisuudesta tai alkuperäisyydestä keskeisinä ideaaleina ja nostaa kaupunkiympäristön laatu suunnittelun määrittäväksi lähtökohdaksi. Tämä ei tietenkään tarkoita kaupunkiluonnon kontrolloimattomista tai villeistä elementeistä luopumista keinotekoisten hyväksi. Päinvastoin, olennaista olisikin suunnitella käyttäen koko palettia jättäen villejä muotoja silleen, sallien suunnittelematonta ja vastaavasti luoden radikaalistikin keinotekoisia maisemia tilanteesta riippuen.

Eikö tämä sitten toteudu jo nyt? Ei ainakaan Helsingissä. Valtaosa puistosuunnittelusta noudattaa kultaista keskitietä. Ääripäät on kompressoitu pois,lukuun ottamatta satunnaisia villiintyneitä joutomaa-alueita. Tämä on johtanut soittolista-suunnitteluun, jossa suunnitelmat on kyllä tuotettu hyvin ja ne näyttävät komeilta 3D-mallinnoksissa, mutta lopputulos on esteettisesti ja eksistenttiaalisesti yhtä syvällistä kuin Radio Energy. Hyvä ajankohtainen esimerkki tästä on Finlandiapuisto-suunnitelma Töölölahden eteläosaan.

Ehdotammekin, että Kaupunkisuunniteluvirasto ja Rakennusvirasto vetävät Finlandiapuiston takaisin piirustuspöydälle, palkkaavat Kaisa Salmen kuratoimaan suunnittelua ja kasaamaan toteuttajaryhmän, joka luo Töölönlahdelle jotain muuta kuin soittolista-ympäristöä.